Tervetuloa
Eli siis olet juuri astunut uuden tai no et ihan niin uuden tallin pihapiiriin. Talli on perustettu kyllä vuonna 2014, mutta toiminut eri nimellä jo vuodesta 2008. Talli on nyt virallisesti muuttunut Eteliksi. Etel on perinteinen talli, jossa haluamme kaikkien kävijöidemme viihtyvän. Tallimme perustana on hoitajatoiminta. Hoitajaksi on helppo hakea ja helppo päästä.
Hoitajilta edellytämme innostusta ja ahkeruutta. Tallillamme ei tarvitse hoitaa päivittäin, mutta aktiivisuus olisi hienoa ilmoittaa ainakin kerran viikossa ilmoittautumalla vaikka vieraskirjaan! Aktiivisuutta voi osoittaa myös osallistumalla tunnille. Tunneista ei tarvitse kirjoittaa tarinaa, vain lyhyt tiivistelmä mitä tunnilla tehtiin. Tunnit ovat ilmaisia.
Järjestämme toimintaa myös ulkopuolisille. Kilpailut, valmennukset ja leirit ovat avoimia kaikille osallistujille. Tallillamme järjestämme kilpailuita silloin, kun koemme sen aiheelliseksi. Kovan treenaamisen jälkeen saatamme pitää kilpailun ihan vain sen takia, että hoitajamme saisivat osallistua niihin ja samalla voimme tutustua muitten tallien hoitajiin ja ratsastajiin.
Tervetuloa meidän tallille, täällä viihtyvät kaikki!
Yhteistyössä Kisatalli Mangon ja Myyntitalli Royal-Horsen kanssa!